lauantaina 21. tammikuuta 2012

Tarinaa. Tunnetta. Välittämistä. Yli rajojen.

Otsikko ei hämää, vaikka äkkisältään niin voisi päätelläkin. Tässä ihan vinkki, mikä ei liity muotiin, kenkiin, meikkeihin tai sisustukseen millään tavalla, mutta jos saa käteen 2 000 euroa rahaa, niin sitten todellakin voidaan puhua taas shoppailusta. ;) Jatka siis lukemista.

Kuva ja kisa käynnissä: s-kanava.fi

Bongasin tällaisen kisan. S-etukorttiinkin liittyy paljon tunteita. Mikäli se herättää suuria tai pieniä, kannattaa se  kuitenkin nyt jakaa, tai muuten vaan käydä tunnelmoimassa omasta alueosuuskaupastasi. Itsehän olen HOK-Elantolainen, jonka raja menee suunnilleen tuolla Järvenpään korkeudella, kun asiakasomistaja-alueita on ympäri maan erilaisia. Mihin sinä kuulut? Minä olen myös HOK-Elantolainen kolmannessa sukupolvessa, mummini oli Elannolla töissä ja sieltä on muistona ainakin Mauno Koiviston allekirjoittama leipälapio. Päivämäärä taisi olla 4.4.84.

Mikä on sinun tarinasi? Kerro se täällä ja 2 000 euroa voi olla niinku sun. Kivasti siellä on jo tarinaa jos toisenlaista!  Mitä tuohon mainokseen tulee, niin mielestäni hyvin lämpimästi oivallettu.

Mukavaa lauantaita! :) Muistaakseni Studio Eliteä lainatakseni: Sharing is caring! :)


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje
lauantaina 14. tammikuuta 2012

Kalevala Korun ystäville

HUIPPU-UUTISIA!

Lisätietoja.


  1. 14. tammikuuta 2012 klo 17.59
    Maria
    kirjoitti

    Onko toi kamppis vaan keskustan sokoksella vai ihan kaikissa suomen sokkareissa? Kuulostaa meinaa hyvältä mut omana sijaintina on Joensuu nii ois hienoa jos täälläki ois vastaava kamppis!

  2. 14. tammikuuta 2012 klo 1.37
    mira-bella
    kirjoitti

    Heippa Maria! Tässä Sokoksen sivuilta kopsatut paikat, missä tällainen loistava tilaisuus löytyy! Eli näiden tietojen mukaan kyllä, Joensuu on mukana! :)

    Ystävämyynti järjestetään Kalevala Koruja myyvissä Sokoksissa;
    Helsinki, Hakaniemi, Pori, Kuopio, Jyväskylä, Joensuu, Tampere, Lahti ja Turku.

  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje
torstaina 5. tammikuuta 2012

Elle Beauty Awards 2012 Sokoksella

Helsingin Sokoksella oli viime syksynä varsin tapahtumarikasta menoa ja meininkiä, tämän kevään häppeningit eivät kalpene nekään syksyn rinnalla. Yksi kivoista tulevista jutuista on Elle Beauty Awards 2012, jonka lopullisena tapahtumapaikkana on Sokos-tavaratalo. Palkintoja, mainetta ja kunniaa, joiden yksi ansaitsija voit olla juuri sinä. Sillä äänestämällä voi voittaa upeita palkintoja samalla kun vaikuttaa äänellään. Tilaisuudessa palkitaan siis myös yleisön suosikkituote.

Kävin myös itse valikoimassa omia suosikkeja ja tässä muutama: 

Elle.fi -sivulla voi käydä tutustumassa tuomaristoon ja muutenkin pysymään kartalla tulevasta tapahtumasta! Tästä pääset suoraan äänestämään!


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje