maanantaina 14. kesäkuuta 2010

Haastattelussa: Muotiguru Outi Broux

Tiedän, että Outi Broux on stylisti, valokuvaaja, maskeeraaja, kampaaja, tyylikonsultti, kouluttaja, muoti- ja kauneuden alan huippuosaaja Suomessa. Tunnen nimen ja tunnistan kasvot mm. lehtien palstoilta aina kun on kysymys ammattilaisen näkemyksistä asiassa, jos toisessakin. Viimeksi näimme hänet edellisjakson Huippumalli haussa –ohjelman tuomarin tehtävässä. Oli siis enemmän kuin kunnia saada hetki Outin ajasta kahvin merkeissä viime viikolla Sokoksen Coffee Housessa, kun hän oli työtehtävissä kosmetiikkaosastolla.

Kuka on Outi Broux?

Vuonna -78 uransa aloittanut Outi Broux ei koskaan kyseenalaistanut uravalintaansa, se oli selvä jo pienestä pitäen. Ensimmäisen huulipunan Outi sanoi syöneensä vuoden ikäisenä ja uraauurtava stailaus kolmen vuoden iässä tuli tehtyä isoäidin pitsiliinasta, josta tuli uusiokäytössä prinsessamekko.

Nuoruudessa ahmitut Voguet takasivat vahvan kiinnostuksen  muoti- ja kauneusalaa kohtaan, ja niin Outin tie maailmalle oppia hakemaan vei ensin Saksaan ja siitä neljäksi vuodeksi Ranskaan Pariisiin. Jos ei ole käynyt Pariisissa, ei ole nähnyt vielä mitään, hän nauraa.  Elettiin 80-luvun alkuvuosia.

Muotinäytöksiä, -kuvauksia  ja –messuja. Organisointia tapahtumissa, näytöksissä, kuvauksissa. Muotitoimittajana ja –kuvaajana lehdissä kuten Gloria, MeNaiset, viimeisimpänä Jade vain muutamia suomalaisia lehtiä mainitakseni. Huh! Kansainvälisyys on Outille kuitenkin itsestäänselvyys, ja Ruotsissa hän on ollut tiiviisti aina 2000-luvulle saakka. Mm. Ruotsin ELLE:ssä hän on ollut mukana alusta asti.

90-luvun taitteessa Broux huomasi, että kotosuomessa muotiala oli vielä kovin lapsen kengissä kuvausten, näytöksien ja tapahtumien suhteen ja aisti markkinaraon. Syntyi oma yritys, joka toimi vuoteen 2001 saakka. Elämään tuli kuitenkin vaiheita, jolloin oli aika myös pysähtyä.

-Nykyisin minulla on uusia jekkuja ja pääpainona minulla on siirtää asiantuntemustani suoraan kuluttajille.

Unelma duuni

-Sisäsyntyinen intohimo, jatkuva tiedon hakeminen ja ympäristön tarkkaileminen, Outi vastaa kun kysyn mistä ammattitaito syntyy nähdä /tietää hetken trendit ja ilmiöt. On kyseessä elämäntyyli ja tapa. Stylisti ei laske työtunteja, unohtaa kilometrit, matkakorvaukset, ylityökorvaukset ja säännölliset työajat. Täytyy olla kiinnostunut muodista ja alasta. Sekä tilaisuudet täytyy tehdä itse.

-Olin ehkä aikaani edellä, mutta käsikirjoitin vuonna -89 Tyyli ja kauneus –show  televisio-ohjelman, mutta silloin se ei mennyt läpi. Silloin se oli liian uusi juttu.

Myöhemmin tämän formaatin omaavien ohjelmien kirjo onkin historiaa, mutta pointtina on se, että aina on yritettävä. Ideoida ja kokeilla mahdollisuuksiaan.

Stylistiksi voi kouluttautua nykyisin monissakin paikoissa ja stylistin assariksi pääseminen on loistava tilaisuus oppia ja luoda kontakteja.

-Moni kuvittelee alaa paljon helpommaksi ja glamourimmaksi, mutta luulot karisevat pian, kun hihat nostetaan ylös ja aletaan hommin.

Muotitietoinen täytyy tavallaan olla, tietää missä mennään ja mistä ollaan tähän tultu. Historia halussa, tietää etiketit ja vartalotyypit. Stylisti ei stailaa asiakasta oman tyylinsä mukaisesti, vaan asiakaslähtöisesti. Mutu-tuntuma ei riitä.

Stylistin hommassa myös alleviivataan trendejä ja ollaan hieman edellä. Luodaan ärsykkeitä, jotka saavat aikaan reaktioita. Suomessa Outin mukaan arastellaan turhaan esimerkiksi kuluttajille suunnattujen muotinäytösten kanssa, arkipäiväistetään liikaa. Nyt kun on netti, sitä menettää tietenkin hieman Milanon ja Pariisin kaltaisten muotinäytösten tunnelmaa. Sen kuin istuu teekuppi kädessä työpöydän ääreen ja selaa näytöksien annit kotikoneelta.

-Livenä nähty muotinäytös on voimakas elämys, aisteja stimuloiva tapahtuma, jota voi verrata rock-konsertin vaikutukseen., sanoo Broux, joka katsoi  Yle Teeman  Muotinäytös huomenna! –sarjan ensimmäistä jaksoa liikuttuneena itku silmässä. Rakastan sitä maailmaa, tiedän miltä se tuntuu.

Mitä naisen kannattaa pitää mielessä, kun on kyseessä muoti, tyyli, trendit ja ulkonäkö?

-Itsellään täytyy olla hyvä fiilis, kun vilkaisee kuvaansa kokovartalopeilistä viimeisen kerran ennen kotoa poistumista, sanokoon muoti mitä hyvänsä. Parhaimmillaan muoti on ilmentymä omasta persoonallisesta tyylistä. Olo täytyy ehdottomasti tuntua itsevarmalta. Jos ei, niin kannattaa pyytää ammattilaisen apua.

Mitkä ovat Outi Brouxin oman tyylin kulmakivet?

-Ilman mustaa Dolce&Gabbanan housupukua minua on vaikea kuvitella missään, hän nauraa. Nuorena ymmärrän, että vain viimeisin huuto kelpasi ja miksi pitäisikään koko elämänsä olla samantyylinen 15-vuotiaasta saakka.

Outi pitää työ- ja privaattipuolen itsessään erillään ja nauraa, että jos privaattilookissani kävelen kadulla vastaan, niin kollegat eivät edes tunnistaisi. Kissanristiäiset hän pitää tarkoituksella minimissään ja viikonloput kuluvat landella.

-Tykkään olla tapahtumissa ja asioissa enemmän sellainen takapiru, joka ideoi ja organisoi asioita taustalta käsin.

Mitä nyt?

Esillä Outi on kuitenkin hyvinkin, erityisesti monissa tapahtumissa Sokoksella. Tekee työtä mielellään asiakkaiden kanssa ja toivoo, että ihmiset rohkeammin tulisivat kysymään vinkkejä ja hyödyntämään hänen ammattitaitoaan. Kosmetiikkaosastolla hän osaa kertoa meikeistä ja ihonhoitotuotteista hyvin vakuuttavasti. Kaverini kysyi miten kannattaa meikata rannalle?

-No missään tapauksessa ei paksua meikkivoidekerrosta ihohuokosia tukkimaan, mutta kevyt suojakerrointa sisältävä kevyesti sävyttävä mineraalipohjainen voide, kynämäiset luomivärit ja vedenkestävä maskara. Huulten rajaus ja huulikiilto, mutta koskaan ei ilman aurinkosuojakerrointa. Aurinkosuoja laitettava 30 min. ennen aurinkoon menoa, hän luettelee.

Entä muoti, missä mennään?

-80- ja 90-luvun androgyynifuturistinen kohtaa ultranaisellisen tyylin, muodot, vyötärö, lantion pyöreys.

Dallas –tyylinen powerdressing on 90-luvulla syntyneille täysin uutta ja niin se muoti kiertää. Mutta kyllä jotain uutta tulevaisuudellekin riittää, vai miltä kuulostaa pimeässä loistavat älykankaat, mikrosirulliset piilolinssit… Ekologisuus on kaksipiippuinen juttu, eikä niinkään uusi juttu. 70-luvulla kierrätettiin kaikki, jogurttimukeista lähtien ja vaatteet päätyivät matonkuteiksi. Tästä aiheesta riittäisikin juttua, mutta se vaatisi jo toisen haastattelun, jotta siitä tulisi kattava.

Hmm…miten sitten säilyä yhtä trimmattuna ja hyvänäköisenä kuin Outi Broux, joka on aloittanut uransa samana vuonna kuin minä olen syntynyt?

-Kauneuden perusranka on se mitä teet kotona. Hyvä puhdistus, itse käytän vesipesutuotteita, sillä ihoni aika öljyinen. Seerumit ja hyvät hoitovoiteet. Aina sanotaan, että ei saa käyttää liian ”tehokkaita” hoitovoiteita ikäänsä nähden, mutta olen aina käyttänyt tehokkainta mahdollista! hän nauraa.

Oma arvioni on, että salaisuus piilee siinä, että edelleen puheesta huokuu intohimo ja idearikkaus, visiot tulevaisuudesta ja kuinka asioita voisi tehdä vielä paremmin. Vielä 30 vuotta kestäneen uran jälkeenkin.


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje