tiistaina 23. maaliskuuta 2010

Iso D

Aurinko paistaa niin ihanasti tällä hetkellä, mutta tämä hämärän lapsi piiloutuu visusti aurinkolasiensa taakse tai jäisi jopa mieluusti peiton alle nukkumaan verhot ikkunan edessä. Tunnustaudun! Olen hämärän lapsi, joka rakastaa syksyä ja nauttii talvesta. Outoa?

Nyt jos koskaan tarvitsen tätä:

Olen pitkin syksyä syönyt D-vitamiinia ja olinkin oikea durasel. Pirteä kun pikku lintu, ajatus kulki kuin veitsi sulassa voissa ja nukkua ei tarvinut lähes laisinkaan. Mutta entäs nyt?! Aurinko herättelee aisteja ja minä olen selkeästi edelleen talviajassa. Mietin miksi ja totesin, että minähän vain kuvittelen syöväni deetä, mutta nehän ovat loppuneet. Löysinkin tarjouksesta käyttämääni Teho D:tä ja ei muutakuin napostelemaan. Suosittelen lämpimästi, sillä mikään, mikään ei ole yhtä turhauttavaa kuin olla väsynyt. Ja keväällä! No, raportoin piakoin, että auttaako kuuri. Toisaalta nukkumaanmenoajoilla saattaa olla jotain väsymysasian kanssa tekemistä..

Taisin tuossa viime viikolla mainita, kuinka ramppikuume iski illalla, otin rentouttavan jalkakylvyn ja olin terve seuraavana päivänä aina tähän päivään saakka. Totuus ei ollut ihan kokonaan siinä. Vaan tässä:

Kiitän maailmankaikkeutta hyvälaatuisista bakteereista. Uskallan väittää, että probioottien ansioista olen ollut ilman flunssaa viime elokuusta (?!) lähtien, vaikka todellista flunssakautta tässä on elettykin. Olen ottanut tavakseni, että särkylääkkeen sijasta napsin probiootteja, jos olo tuntuu vähäänkään flunssaiselta. Ainakin minulla toimii. Maitohappobakteerituotteita on monenlaisia, itse käytän tuota ylläolevaa, jonka kustannushinta on kyllä kaiken sen hyödyn väärtti.

(Hinnat saat esiin laittamalla hiiren kuvan päälle)


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje