Kengän pohjalla
Hitsin vitsi tätä elämän ihanuutta. Välillä sitä – vaikka työ olisi kuinka mageeta tahansa – kokee pientä mitä ihmettä sitä nyt tekisi, olen ihan pihalla -fiilistä ja sitten pum, innostusta ja ideaa pukkaa niin ettei tahdo nahoissaan pysyä! Radioaaltohiljaisuus on johtunut aivan ihanasta löydöstä, josta olen todella innoissani. Koulutustilaisuus sai aikaan rakkaus -fiilarit ja nyt en malttaisi odottaa, että pääsen kokeilemaan juttuja in action.
Tässä kuitenkin kuvissa täysin perusjuttua, tosin uusissa pakkauksissaan! Bama -pohjalliset ovat saaneet uudet freesimmät ilmeet, mutta sisältö on pysynyt suht samana. Toivottavasti. Yllä sellaiset tuotteet, jotka kannattaa pitää kotona kenkäkirstunsa vieressä.
Sininen kantapäätyyny on ehdottoman hyvä iskunvaimennin, joka estää hyvin kantapään kipeytymistä ohutpohjasilla kengillä. Korottaa jalan asentoa hieman kantapään alta (muutama sentti), joka on hieman terveellisempi asento kuin mitä aivan lättäkenkä tarjoaa. Sekä toimii selän välilevyjen kaverina, kun/jos selkä kipeytyy pitkästä seisomisesta/ kävelystä tms. syystä. Suosittelen ehdottomasti. Oli aika, jolloin en suostunut ottamaan askeltakaan ilman näitä.
Pinkissä pakkauksessa on ns. sukansuoja, joka saattaa estää kantapään lipsumisen korkkarissa. Se on hyvin ohutta silikonia, joten jos tarvitset reilummin “pienentävää” vaikutusta kantapäähän, on nahkainen versio silloin parempi vaihtoehto.
Vihreä pakkaus taasen pitää sisällään paksumman version silikonisesta päkiätyynystä, joka lienee suurimmalle osalle tuttu. Ohuempi toimii hyvänä liukuesteenä esim. sandaaleissa, joissa on kärki auki, mutta tämä paksumpi pehmentää askelta päkiän alla jo kivasti.
Ja nämä ovatkin sitten oivalliset kesäkengän suojat. Ohuet suojapohjalliset eivät vie tilaa, joten käy sellaiseen täysin “sopivaan” kenkään. Pakkauksessa on kuusi paria ja tarkoitushan noilla on olla kertakäyttöluontoiset. Yksi pari kuitenkin riittää todella pitkän aikaa, riippuu käytätkö niitä joka päivä 8-10h vai muutaman kerran viikossa. Tarkoitus on kuitenkin luopua näistä siinä vaiheessa kun niiden katsominen alkaa hirvittää. Ja laittaa uusi, raikas pohjallinen tilalle.
Pohjallisen tarkoituksena on nimenomaan suojata kenkää jalan kosteudelta –> tämä pidentää kengän käyttöikää ja rakennetta huomattavasti. Varsinkin kun kesällä käytämme niitä suosikkikenkiämme ilman sukkaa. Bama Fresh’ssä on ihanan vieno tuoksu – ei liian voimakas – ja on todella mukavan ja kuivan tuntuinen myös paljaalle jalalle.
Bama Fresh 7,90/paketti. Kantapäätyyny 12,95, sukansuoja 4,95, päkiätyyny 8,50.









Tää oli hyödyllinen postaus! Noi päkiätyynyt on just sitä mitä mä kaipaan. Onko nekin kertakäyttöiset?
Ei, kun ne on “ikuiset”. Ne liimataan pohjaan kiinni, mutta voidaan irrottaa ja liimata edelleen niin kauan kun ne tarttuu kengän pohjaan kiinni. Sitten kun ne ei enää tartu, laitetaan ne hanan alle ja pestään. Kuivaa hieman, mutta kosteus auttaa niitä taas liimautumaan kiinni. Kestää kyllä todella kauan, joten ei tarvitse heittää menemään kovin pian, jos koskaan.
Tollaset hommaan kyllä kuvausviikolle, joudun olee korkokengissä päivittäin!