Ostoajatuksia

Kun on koko aikuisikänsä elänyt kädestä suuhun, venyttänyt senttejä, maustanut ruokansa hampurilaisbaarin ilmaisketsupeilla, jättänyt menemättä monen monta vuotta leffaan, kahville ja vaatekauppaan, koska ei ole mitään mitä kuluttaa, vienyt pulloja kauppaan, jotta olisi taas vessapaperia, syönyt lounaaksi suklaapatukoita, koska ne maksaa vain 0,39 € kappale, haaveillut kunnon ruoasta nuudelikeiton sijaan, en tunne syyllisyyttä ostoksistani mitä teen. En vaikka Ylen laatukanava ykköseltä eilen tulikin loistava ohjelma vaihtoehtoisesta elämästä ja en, vaikka kuinka ykköshaavenani on omavarainen elämä metsän keskellä. 

Olen elämäni aikana ostanut uusia vaatteita ehkä keskivertonykynuorta vähemmän (uskallan väittää), ja totuttamista on vieläkin ostaa asioita -mitä tahansa- ilman perusteluja, kuten että ansaitsen tämän, edellisestä kerrasta on puoli vuotta ja tämä on niin halpa. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu uskomattomalta, että voin nykyisin ostaa periaatteessa mitä haluan. Itselleni. Vailla huonoa omatuntoa. (puhun mittakaavassa normaali kuluttaja – ei lottovoittaja-kuluttaja)

Nuukuus ja pihtailu on opettanut rahan arvon tajuamisen. Edelleen nappaan kiinni löytöihin, enkä kuluta kuin tarpeeseen*. Toisaalta nuukuus on saattanut saada välillä hölmöjä piirteitä, kuten pihistely vessapaperin tai ehjän sukkaparin ostamisessa, kun samalla syytää satoja euroja rahaa eläinlääkärimaksuihin ilman minkäänlaista kyseenalaistamista.

Olen siis sallinut nykyisin itselleni – ja muille - kuluttaa järkevästi. Ja haluan itse päättää mikä mielestäni on järkevää ja mikä ei. Tällä viikolla siihen on muuten loistavat mahdollisuudet. Järkevään, harkittuun ja kannattavaan kuluttamiseen. Tein varaslähdön viime viikolla ja tässä saldoa niistä. B.youngin musta tunika on päällä nyt viidettä päivää, Bronxin viimeiset viime vuoden mallia olevat möhköt odottavat vapaa-iltaa ja Korukolmion sydän on uusi lempparini. Ostettu nyt sitten sen sydämen tilalle minkä pureskelin lyttyyn  ensimmäisinä elinvuosinani.

Rakastan vanhaa, tunnearvoltaan mittaamatonta. Kotini on sisustettu sellaisella tavaralla, mikä ei kuulemma kelpaisi kierrätyskeskukseenkaan. Olen kulkenut äitini ja mummini vanhoissa vaatteissa teini-iästä saakka, silloin koska halusin. Myöhemmin siitä syystä, että muuhun ei ollut varaa. Nyt niihin pukeudutaan siksi koska se on trendikästä ja eettisesti oikein ja sitä kutsutaan vintageksi. Ja niihin pukeudun minäkin. En tiedä muista, mutta tarvitsen kuitenkin uuttaa. Se tuntuu hyvältä ja erilaiselta. Olen se, jolle kelpaa muiden vanha, mutta silloin siitä puuttuu löytämisen ja uudistumisen ilo.

Kadotin johtavan ajatuksen jo jokin aika sitten, että miksi ja mitä olen kirjoittamassa, toisaalta teen sen ihan tarkoituksella. Tästä kun tuli päätön ja hännätön teksti muutenkin. Hyvää, aivan loistavaa viikkoa! Kuka tarvii uusia biksuja? Meiltä löytyy! ;)

*niin henkiseen kuin konkreettisesti fyysiseen tarpeeseen