Sarin meikattavana -Joe Blasco
Muistatte varmaan Sarin BB:sta vuosien takaa. Suloinen tyttö, joka sulatti kansan sydämen ja voitti. Voittorahoillaan hän toteutti unelmansa ja kouluttautui maskeeraajaksi. Ja sitä hän on ollut monen vuoden ajan, Sokoksella hän meikkaa päivittäin asiakkaita Joe Blascon tuotteilla.
Eilen raahasin Sarin näyteikkunaan ja annoin vapaat kädet. Meikattavaksi ei siis otsikosta huolimatta istunut Joe, vaan minä! Sanoin, että tee mitä haluat, en säiky vahvaakaan meikkiä. Sari kuitenkin toppuutteli ja sanoi tekevänsä hyvän päivämeikin. Asia selvä! 
Tärkein asia koko meikin teossa ja onnistumisessa on pohja. Sari laittoi minulle Special Lite Olive 1. – sävyn. Olen kuitenkin niin pelottavan kalpea, kun ihminen voi vaan olla, että vaaleampikin sävy olisi kuulemma voinut olla paikallaan.
Joe Blascon meikkivoiteessa on todella korkea pigmenttimäärä, joten se on hyvin peittävä. Yksi yläkuvassa näkyvä pieni puteli riittää vuodeksi, sillä se on myös äärimmäisen riittoisa. Kerralla hyvän meikin tekemiseen riittää hyvin pieni määrä voidetta. Siinä on myös korkea suojakerroin, se ei tuki ihohuokosia, eikä sitä ole testattu eläimillä. 
Yleinen virhe on laittaa meikkivoidetta liikaa, jolloin siitä tulee panssarin olonenluonnoton kerros. Joe Blascon meikkivoide kestää hikoilun, uimisen ja saunomisen. Sitä ei turhaan kehuta parhaaksi meikkivoiteeksi, erityisesti kuvauksissa. Joka tapauksessa voide ei ole kuivattava, vaan öljypohjaisena sopii myös atooppiselle iholle. Ihoni on parantunut huomattavasti pariviikkoisesta (siitä myöhemmin), joten en päässyt testaamaan miltä voide olisi näyttänyt pintakuivalla naamallani.
Lisäpeittävyyttä saa punaisen neutralisoijalla, mikä peittää kaikki punaiset näpyt. Tummat silmänaluset ja sinertävyyden saa piiloon Blue neutralisoijalla ja sitä voi käyttää myös suonikohjujen ja mustelmien peittämiseen, mikäli sellaiselle on tarvetta.
Lopuksi Sari puuteroi kasvot kevyesti irtopuuterilla, josta löytyy kaikkia eri sävyjä. Myös väritöntä, joka vaan poistaa kiillon, mutta käy jokaisena vuodenaikana samalle iholle. Myös kivipuuteria toki löytyy.
Kulmakarvat Sari meikkasi vedenkestävällä kulmavärillä, jota voi käyttää myös rajauksiin ja luomivärinä. Tällä kulmista tulee luonnollisemmat kuin ”piirtämällä” ja rajatessa silmiä sivellintä ei tarvitse kuin painella ripsen juureen – ja syntyy siistiä jälkeä. Sävynä Taupe.
Luomiin käytettiin neljän värin luomiväripalettia, jota Sari kehui ehdottomaksi suosikikseen. Hyvät toisiinsä sopivat värit, joista saa intensiivisemmät, kun kostuttaa siveltimen ensin veteen. Omaa hyvän pigmentin, eikä varise.
Juttelimme siitä, kuinka ihmiset ovat aikalailla tottuneet siihen yhteen ja samaan meikkiin, tyyliin ja sävyihin. Olisi hienoa, jos uskallettaisiin arkenakin olla hieman “hulluttelevampia” ja leikkiä enemmän väreillä. Apua ja vinkkejä kuitenkin esim. osastoilta saa suoraan ammattilaisilta, joten tiedon puutteen ei pitäisi olla esteenä. Itselläni esteenä on lähinnä seitsämän minuutin aikataulu aamuisin, muuten rakastaisin meikata! Mutta tähän voisi tottua: Sari voisi meikata minut joka aamu! :D 
Sari loihti minulle tumman utuisen silmämeikin, jossa tummat sävyt ovat ulkonurkassa ja vaaleat kirkastava sisäkulmia. Rajaus tehtiin kulmavärillä, joka oli astetta tummempi kuin kulmiini käytettyä Taupea.


Ööö…muutama penni ajatuksistani? 

Poskipunana sävy Sole, aurinkopuuterista helmiäiskiiltoa, huulet rajattiin Rose -sävyisellä kynällä ja huulikiiltona Pink Bronze. Viimeksi mainittu sai muuten kehuja pitkin päivää. Eikä se tosiaan tuntunut tahmealta huulilla, kuten luvattiinkin.
Lopputulosta hieman tässä kuvasarjassa, jossa pääosassa emme olleet suinkaaan minä ja Sari, vaan takana olevat malliystäväni. Kiitos kuvaajalle! :DDD


Sari kertoo olevansa unelma ammatissaan ja työ on maistunut todella. Välillä työtehtävät vievät ympäri maata ja Sari nauttii todella ihmisten meikkaamisesta.
-Joskus, jos aika loppuu kesken, eikä saa viimeisteltyä asiakasta/meikkiä loppuun, se jää todella vaivaamaan, kunnianhimoiseksi osoittautuva Sari sanoo. Lisää Sari kuulumisia mahdollisesti kahvikupposen äärellä. Kiitos Sari – ja kaikki innokkaat kuvausassistentit! Myöhemmin Sarin tekemä meikki vielä päivän valossa. 





