tiistaina 10. elokuuta 2010

Uutta suoristusraudan alle

Badbadbaaad tukkapäivä tänään. Joka epätoivoisesti yritetty pelastaa isolla tupeerauksella ja puolella pullolla hiuslakkaa. (toimi)

Välttyäkseen tältä voisin tehdä itse saman, mitä suosittelen tässä sinullekin. Maailman helpoin tapa saada itselleen suoristusrauta, kun käväisee Helsingin Sokoksen ensimmäisessä kerroksessa osallistumassa kilpailuun. Samalla voi tutustua uusiin Wellaflex Heat Creations -sarjan tuotteisiiin. Nimittäin nyt päivittäiskosmetiikan puolelta löytyy myös hyvin kysytty hiustuotesarja, joka sisältää lämpösuojan. Ei siis tarvitse turvautua ainoastaan kampaamotuotteisiin tai ostaa lämposuoja-ainetta erikseen.

Wellaflexin hyvä hinta-/laatusuhde toimii ja sopii minun vaatimustasooni loistavasti. Kyseessä on siis täysin uusi ja ensimmäinen Wellaflexin sarja missä lämpösuoja on mukana.

Muotoilunestettä käytetään ennen suoristusraudan käyttöä ja se toimii silottavana ja suojaavana aineena.

Muotoiluvaahtoa voidaan käyttää myös esimerkiksi ennen lämpörullien laittamista. Lämpösuoja löytyy myös vaahdosta.

Ja ultra strong hold -hiuskiinne on omaan makuuni. Jos lakka ei pidä, sitä on aivan turha käyttää. Ja voin sanoa, että tuolla ulkona on sellainen tuuli/kaatosade, että siinä hiuslakan kestävyys kyllä testataan. Lakkaa voi myös käyttää pohjalle.


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje