sunnuntaina 20. kesäkuuta 2010

Voita Sarilta meikki!

Mitä kuuluu Sari?

Tätä kysyin Sarilta, jonka suurin osa muistaa Big Brother –ohjelmasta vuosien takaa. Vai muistaako?

-Kyllä ihmiset tunnistavat edelleen, mikä on aika jännä juttu, Sari itsekin ihmettelee istuessamme Coffee Houseen kahvikupilliselle.

Haaveena on ollut alusta saakka kouluttautua maskeeraajaksi – BB:n voitto vain mahdollisti sen. Muutama vuosi voiton jälkeen Sari kiersi ohjelman tiimoilta erilaisissa tapahtumissa ja työtehtävissä ympäri maata. Olihan se kivaa aikansa, mutta enemmän Sari on säännöllisten työaikojen ystävä kuin freelancer –tyyppinen ihminen.

-Ahdistun hieman, jos en tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Pidän säännöllisyydestä ja olen todella onnellinen ja tyytyväinen tämän hetkiseen työelämääni.

Sari on työskennellyt lähes valmistumisestaan saakka Joe Blascolla ja nauttii valtavasti.

-Rakastan meikkaamista – ja asiakaspalvelua! Sitä ei tullut ajatelleeksikaan kuinka tyydyttävää asiakaspalvelu voi olla, se että saa pelastettua mahdollisesti toisen päivän tai nähdä kuinka tyytyväiseksi oman työn jälki asiakkaan – toisen ihmisen – tekee, Sari miettii.

Olen tässä Sarin kanssa aivan samaa miltä. Usein hän saakin jälkeenpäin kiitossulkaapatukoita tai terveisiä asiakkailta, jotka ovat olleet tyytyväisiä hänen tekemäänsä meikkiin.

-Blasco on siitä mukava brändi, että työnkuvaan kuuluu todella paljon meikkaamista, hän kiittelee. Työ on palkitsevaa, sillä asiakkaan kasvoilta näkyy heti, jos olen onnistunut, halauksiinkin tottunut tyttö kertoo. Vieläkin hän hämmästelee sitä, kuinka paljon meikeillä pystyy tekemään, esimerkiksi korjaamaan pikku- ja isojakin “virheitä” ja korostamaan kasvojen parhaita puolia.

Olen Maalaistyttö isolla M:llä!

Stadissa on paljon menoa ja mielettömästi mahdollisuuksia. Silti tunnen hengenheimolaisuutta Sarin kanssa siitä, että Helsinki on toki ihana, rakas ja menevä paikka, mutta sielu lepää vasta maaseudun rauhassa. Sarin maaseutu on Kokkolassa.

-Joskus voin kuvitella palaavani sinne. Haaveenani on kouluttautua vielä joskus hiusalan ammattilaseksi, jolloin voisin perustaa oman kokonaisvaltaisen kauneudenalan yrityksen, Sari maalailee.

Unelmia täytyykin olla. Entä käykö Sari ulkona yöelämässä?

-Käy, hän nauraa. Sosiaalinen elämä rajoittuu tosin viikonloppuihin ja silloin viihdyn rokkipaikoissa.

Sari sanoo olevansa tyyliltään tällä hetkellä ”naisellisen rock”. Horoskoopiltaan Vesimies oleva tyttö täyttää muuten seuraavaksi 30 vuotta (mitä ei uskoisi) eikä sen suurempaa kriisiä ole ainakaan vielä tullut. Lohduttelen, että sen (30v.) jälkeen elämä vain ja ainoastaan helpottuu ja paranee, joten kriiseilyyn ei ole minkäänlaista tarvettakaan. ;)

Mitä ulkonäkö merkitsee?

Työn puolesta ulkonäkö merkitsee paljonkin, sillä huoliteltu ja siisti täytyy olla. Mutta ei hän mene ulos ilman meikkiä oikeastaan muulloinkaan.

-Pidän meikkaamisesta, Sari perustelee.

Paitsi maalla. Siellä hän pesee meikit pois, pistää verkkarit jalkaan ja eikä avaakaan meikkipussia. Kuuntelee linnunlaulua, nauttii perheestään, ystävistään ja miettii juna-asemalla, että onpas täällä rauhallista.

Huomaathan osallistua arvontaan, joka päättyy huomenna klo. 13.nolnol. Voit siis voittaa Sarilta meikkauksen, katso lisää täältä.


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje